tiistai 3. toukokuuta 2011

Vappuhulinaa


Kyllä meillä koirilla on sitten tarkka hajuaisti. Vaikka monesti aina haukutaan, että "ei noi lättänokat mihkään pysty, ne on vaan sohvankoristeita", niin kyllä vaan pystytään ja jaksetaan lenkkeillä mekin! Kyllä ainakin meillä on niin, että nuo kaksijalkaiset väsyy ennemmin kuin minä! Ei mun lenkkeilyitä ja menemisiä ole tarvinnut rajoitella, kyllä minä jaksan! Viime viikolla jäljitin naapurin koiran. En nimittäin nähnyt, että se oli mennyt edelläni. Sofia taas oli huomannut koiran sillä aikaa, kun minä seurasin pellolla menevää kissaa. Niiden kissojen suhteen mulla on erityisen tarkka näkö, nään monesti niitä kulkemassa milloin missäkin ja emäntä sitten ihmettelee, kun yhtäkkiä jumahdan jonnekin. Silloin emäntä jo arvaa, että mä olen bongannut kissan jossain ja sinne päin tarttis päästä. No, mutta takaisin siihen naapurinbongailuun. Loppujen lopuksi sain naapurit kiinni, kun he tulivat takaisin päin ja pääsin jutustelemaan ihanan Lyylin kanssa. Me tullaan Lyylin kanssa oikein hyvin juttuun, vaikkei se kuulemma kaikista koirista tykkääkään.

Vappuna, eli sunnuntaina, lähdimme Lietoon yhteen harrasteautotapahtumaan meidän sinisellä kuplalla. Samalla saimme treenattua vähän erilaisessa ympäristössä kulkemista. Paikalla oli paljon ihmisiä ja useita koiria, joihin kaikkiin ei tietenkään voinut tutustua, vaikka olisin kyllä halunnut... Sinne markkina-alueellekaan ei päästetty, mutta autoja ihastelteltiin nurmikentällä. Lähempää tuttavuutta pääsin tekemään 8-vuotiaan villakoiran kanssa, sekä erään toisen koiran kanssa! Minä jäin äidin kanssa ruohokentän toiseen päähän, kun Sofia sanoi menevänsä kuvaamaan muutaman auton. Hän sai kuvattua ehkä kaksi autoa, kunnes hän bongasi jotain muuta paljon mielenkiintoisempaa. Pian hän palasi takaisin mukanaan ihan vieras nainen ja tämän ranskanbulldoggi!

Ranskis oli kotoisin turkulaisesta Escarto´s kennelistä ja oli väriltään fawn. Tyttöä kutsuttiin nimellä Lahja ja hän oli minua paljon pienempi, painoi vain 10 kg. Olimme suunnilleen samanikäisiä, Lahja pikkaisen nuorempi. Hän oli oikein suloinen: kauniit, pyöreät silmät ja hymy korviin asti, mä olin tietysti ihan myyty! Hurmaava ja leikkisä tyttö, me puhuttiin heti ihan samaa kieltä, samaa rotua, kun oltiin. Mä kovasti nuoleskelin Lahjan korvia, mutta Lahja yllytti painimaan. Tietenkin kaikki valokuvat jäivät tohinassa ottamatta. Ei siis mitään yhteispotretteja, harmi. Se olisi kyllä ollut hieno: pikkuinen Lahja ja isompi Daci. Paikalla oli myös muita ranskisihmisiä. Sattumalta tapahtumaan oli tullut sama poika, jonka perhe omistaa Bertta-ranskiksen. Bertan olen nähnyt kerran Kiikalassa, Boxer Speed Day:ssä, viime syksynä. Kiikalassa on taas pian VW Open, jonne Berttakin on luultavasti, ainakin pojan mukaan, perheineen tulossa.Toivottavasti törmäämme siellä. Myös moni muu minua rapsutellut sanoi tuntevansa jonkun ranskiksen: yhden poika omisti bullan ja toisen kaveri jne.

Kotimatka sujui rauhallisissa merkeissä. Uni maistui kaiken riehumisen jälkeen kuplan takapenkillä oikein hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti