sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Malliainesta?


Olen taas viikonlopuksi palannut maalle rentoutumaan ja päivittämään kuulumisia. Aamulla saa nukkua pitkään, niin pitkään, että muut tulevat jo herättelemään aamupissalle. Aika epäreilua, kun kerrankin saisi nukkua...


Ei auttanut tassujen ristimiset, vettä riitti! Vaikka sitä satoi taas ihan liian usein, ulkoilin minä erittäin ahkerasti. Erityisesti harjulla juoksenteleminen on kivaa, kun siellä on paljon pieniä ja vähän isompia polkuja, joista voi valita joka päivä uuden tutkittavaksi. Ehkä me ollaan kevääseen mennessä ehditty tutkia papan kanssa niistä jokainen? Välillä olen joutunut pysähtymään pirunpelton luo Sofian kuvattavaksi ja epäilen, että niin käy ensi viikollakin. Sillä on vissiin ollu taas valokuvauskurssia siellä koulussa. Äiti oli kylläkin ostanut kaupasta taas niitä hyviä koiransuklaa- nappeja. Niiden toivossa voisin kiivetä vaikka puuhun.

Yhtenä päivänä törmäsimme muuten taas siihen tuttuun naiseen ja hänen terrieriinsä. Nainen kertoi, että he olivat juuri nähneet 4,5 vuotiaan ranskisnartun, ja ihan vähän matkaan päässä. Ranskis ilmeisesti asuu jossain siellä lähistöllä ja minun täytyy kyllä saada selville missä se tyttö asuu ja päästä vähän treffeille. Onneksi papalla on pieni epäilys koiran asuinpaikasta.


No jos Sofia on räpsinyt kuvia järkkärillään, niin lisäksi pikkutytöt on kuvanneet minua kännyköillä. Torstai-iltana vastaan tuli kolme ala-asteen oppilasta ja jo monien metrien päästä alkoi kuulua "voi, kuinka ihana"- ja "miten söpö"- huudahduksia. Sofia lupasi reiluna tyyppinä, että tytöt saavat vähän silittää minua ja minä pussasin sitten tyttöjä vastineeksi. He kysyivät myös mun nimen, rodun ja, että saisivatko he ottaa kuvat muistoksi? Ja niin meikäläinen päätyi sitten hymyilemään tyttöjen kännyköihin ihan taustakuviksi asti. Taitaakohan mussa sittenkin olla vähän mallin vikaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti