sunnuntai 30. lokakuuta 2011

"Muskelit kohdallaan"

"Sinun ei ehkä kannata haukkua sille, se on noin paljon suurempi ja sillä on muskelit kohdallaan."

Noin sanoi eräs mies eilen chihuahualleen, kun kävelimme heidän pihansa ohi Härjänojalla. Minä olisin halunnut tehdä lähempää tuttavuutta, mutta Minni, pieni chihuahua, oli eri mieltä. Minni pinkaisi karkuun, kun astuin lähemmäs. Näyttäähän tälläinen reilut 13- kiloinen bullapoika varmaan aika korstolta, kun sellaisen pienen, vain 2-kiloisen, pikkukoiran silmin maailmaa katselee. Ja se mies sanoi myös, että Minnin syntymäkodin olot eivät olleet oleet kaikkein ihanteellisimmat, joten arkuus johtui osaksi myös siitä. Harmi, olisin mieluusti käynyt tyttöä morjestamassa.

Toinen uusi tuttavuus on Maxi- staffi. Maxi asuu toisella puolella katua siellä kaupungissa, Lohjalla. Olemme törmänneet melkein joka päivä pienen Maxin ja hänen isäntänsä kanssa. Maxi on vielä pentu, mutta kasvaa kohta ohitseni, vaikka vähän aikaa sitten minä olin vielä se korkeampi....

Tänään sunnuntaina oli pesupäivä, ihan tylsä juttu! Eikä minulle edes ilmoitettu asiasta etukäteen, epäreilua. Ehkä tosin itse olen syypäänä pesuun, kun olen kierinut tuolla kuraisilla teillä.


Puhdas ja pehmeä bulleroinen

4 kommenttia:

  1. Oi kun suloinen kuva! :)

    Hyvä että säkin olet kiinnostunut teettää Dacille terveystutkimuksia. Mitä enemmän niitä tehdään, sen parempi se on koko rodun kannalta. Mullakin haaveissa on ensi rokotuksien aikana tutkia polvet ja ehkä tulevaisuudessa kuvauttaa selkäkin :)

    Mutta niin koiran silmätutkimus on aika nopea toimenpide, se ei kestä kuin muutaman minuutin. Silmätutkimuksia tehdään eläinlääkärin vastaanotolla, josta voi varata erikseen ajan koska tavallinen eläinlääkäri ei voi sitä suorittaa. Me asutaan sen verran pienellä paikkakunnalla, että silmätutkimuksia tekevä eläinlääkäri käy vain korkeintaan muutaman kerran vuodessa täällä. Mutta varmaan suuremmilla paikkakunnilla aikoja pystyy varaamaan nopeammin.
    Itse toimenpiteessä el.lääkäri katsoo koiran molempiin silmiin kahdella eri laitteella, jonka aikana koiraa ei tarvitse nukuttaa, pelkkä pöydällä kiinni pitäminen riittää. Paikoillaankaan ei tarvitse kauhean pitkään yhtämittaa pitää. Frendakin oli yllättävän kiltisti paikallaan ja antoi hyvin tutkia.

    Tutkimus maksoi n. 70€ jos oikein muistan, mutta onhan se useamman vuoden voimassa. :)

    VastaaPoista
  2. Pistän suuren ja tärkeän kysymykseni vielä tännekin puolelle (heh) :
    Eli pistättekö te sen/ne teidän Mason Cash kulhon pesukoneeseen vai tiskaatteko käsin? Kun en tuota vesikulhoa uskalla laittaa koneeseen kun siinä ei erikseen lukenut että saisi...

    VastaaPoista
  3. Siellähän on halvemmat hinnat kuin meillä! :)

    VastaaPoista