perjantai 1. elokuuta 2014

Retkellä


Tänään käytiin vähän ajelulla: lähdettiin puolen päivän jälkeen vähän retkeilemään ja päädyttiin järven rantaan. No, äkkiä auto parkkiin ja ulos! Lukuisista autoista huolimatta, oli paikalla suht rauhallista. Hiekkarannalla oli pari tyyppiä sukeltelemassa. Niillä oli semmoiset räpylät jalassa ja isot pullot, ne pystyivät olemaan uppeluksissa tosi pitkään, välillä vaan näkyi pää jossain. Aika jännää! Niemen nokassa näkyi laavulla olevan joku seurue ja muutama retkeilijä kulki ohi, mutta muuten oli hiljaista. 

Vähän kävin kahlailemassa, ei ollut heti alkuun ei ollut oikein uintifiilis. Laavulla retkeilevä kultainennoutaja taas näkyi viihtyvän useinkin vedessä, vähän tarkkailin sitä sieltä vastarannalta, muttei se huomannut mua, kun istuin hiljaa partiossa rantatörmällä. Uimaleluillahan voi ihan yhtä hyvin leikkiä rannalla ja emäntäkin osaa uida, niin sen peräänkään ei tarvinnut uida, riitti kun rannalta katsoin. Siinä auringossa kuivui kahlaamisesta kastunut turkkikin mukavasti. Loppujen lopuksi kävin useamman kertaa uimassakin, joten saatiin testattua mun uudet, komean oranssit pelastusliivit, jotka sain Hurtalta testattavaksi yhden kilpailun kautta. Ja hyviksihän ne todettiin! Liivit istuivat leveän vatsakappaleen ansiosta erittäin hyvin, eivätkä ne pyörineet päällä. Säätövaraa löytyi reilusti ja kaulakappaleestakin riitti kellukeosaa koko muhkean kaulani ympäri. Edellisissä, merkittömissä halpisliiveissäni on tosi kapeat remmit mahan ali ja ovat muutenkin aika heppoiset verratuna näihin uusiin. Kaulallekaan ei riittänyt niissä vanhoissa koko matkalle kelluketta. Kyllähän niillä vanhoillakin pinnalla pysyi, mutta huomaa, että näissä Hurtan liiveissä on kyllä panostettu muotoiluun ja istuvuuteen! Koko 10-20kg oli mulle juuri passeli. Selkäpuolelta löytyy tukeva kahva (joka ei kuitenkaan häirinnyt rantahiekassa möyrintää) ja emäntäkin voi siitä ohjailla, jos tulee tarvis. Muutenkin liivit vaikuttivat olevan kestävää tekoa.

Nyt viikonlopun viettoon! Mitäköhän puuhaa sitä oikein keksiskään?

2 kommenttia:

  1. Hienot ja tukevanoloiset liivit. Vielä kelpaa onneksi uida säiden puolesta. Alvarikin intoutui uimiseen ihan kunnolla viime kesänä - ollaan nyt käyty aktiivisesti uimassa koiraa ilman pelastusliivejä. Siis ihan vain rannasta ja valvotusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daci ei tykkää yhtään sateesta tai suihkusta, mutta järvivesi on ok :) Mekin aina välillä kokeillaan tuota ilman liivejä uimista, mutta aina vahtien, oli liivit tai ei.

      Poista