torstai 30. lokakuuta 2014

Kannattiko?


Taisi osua pilkka omaan nilkkaan... Iltalenkille lähtiessä alkaa olla jo niin hämärää, että pitää laittaa heijastinta päälle. Emäntä on laittanut viime keväänä mun hienot Batman- heijastinliivin ja  -villapaidan johonkin jemma- nimiseen paikkaan ja nyt se ei löydä niitä. Sen takia jouduin pukemaan päälleni mun vanhan ja "ei ihan niin tyylikkään" -heijastinliivin. No, päätin sitten lenkin aikana vähän muistutella emäntää siitä Batman-liivin etsintöjen jatkamisesta ja pyörin ihan kiusallani kuraisella tiellä. Emäntä komensi, ettei saa ja uhkaili pesulle joutumisella. En mä kerrasta uskonut ja kokeilin uudestaan, se taisi olla vikatikki... Kotiin päästyä päädyin suoraan suihkun alle shampoopesulle, kuraisella koiralla ei kuulemma olisi asiaa emännän viereen.


En aina ihan ymmärrä tota emäntää: se iltalenkeillä huokailee, kun se niin tykkää noista sumuista. On kuulemma niin kivannäköistä, kun se sumu alkaa nousta jokirannasta ja leviää pikkuhiljaa. Tänäänkin se on varmaan aamulla huokaillu melkeen 50km, kun se on ajellu kouluun. Ja sitten sitä harmitti, kun sillä ei sattunut olemaan yhtään filmikamera mukana. Taisi olla taas aamulla vähän kiire, me ranskikset, kun ei aina olla ihan niitä aamuvirkuimpia tyyppejä.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kylmästä lämpimään

Pakkaskelien alku on taas ollut pieni shokki. Enkä usko, että olen ainoa... Aamuisin olisi niin mukava jäädä peittojen väliin koisimaan, mutta on uhmattava tuulta ja tuiskua, ja käytävä ulkona ennen kuin emäntä lähtee kouluun. Toisaalta pakkaskelit ovat kuitenkin piristäviä ja intoa ulkoiluun löytyy enemmän kuin vaikkapa kurakeleillä.

Iltaisin on ihanaa, kun saa iltalenkin jälkeen käpertyä piipun kylkeen, talon lämpöisimmälle paikalle, nukkumaan. Yleensä vaimea kuorsaus alkaa kuulua suhteellisen nopeaan, mutta se katkeaa välittömästi, jos joku yrittää käydä salaa nakkipaketilla! Verottaja vaatii kyllä osansa!


 Tänään käytiin taas pitkällä metsäretkellä, tässä muutama kuva sieltä. Paljon oli taas jäljitettävää, jäätyneessä sammaleessa oli monen otuksen jäljet. Mutta meidän pihaan se vasta kumma otus olikin ilmestynyt! Metsälenkin aikana pihan nurkkaan oli livahtanut oikea mörkö, joka oli pukeutunut Lidl- kaupan väreihin! (emännän huomautus: se oli tuulen kuljettama Lidl:in muovikassi)
 
Se lymysi hiljaa nurkassa, luuli vissiin, etten muka huomaisi? Mutta multa ei jää koskaan mitään huomaamatta, joten emäntä päästi minut hihnasta irti ja varmasti odottaen rohkean ranskanbulldoginsa suojelua tuolta epämääräiseltä hiipparilta. No, mä juoksin paikalle (lisää emännän huomautuksia: kahden metrin päähän) urheasti muristen (hah, karvat pystyssä puhisten).

Loikin ja pompin, mutta tunkeilija ei käyttäytynyt uhkaavasti, joten totesin sen harmittomaksi ja poistun takavasemmalle kaivuuhommiin. (ja Dacihan kävi haistamassa pussia vasta, kun olin hakemassa sitä pois) Sitten huojentunut emäntä saattoi käydä noukkimassa sen tunkeilijan pois, mutta mä kävin vielä kertomassa pussille, ettei ole takaisin tulemista ja ettei se saa tulla pelottelemaan mun ihmisiä! Pitäkäähän kamut siis silmänne auki, ettei teidänkin pihapiireihin eksy moisia, ihmisiä pelottelevia mörköjä!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Terve taas

Tänään, kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen, pääsin eroon tikeistä. Siinä ei mennyt kauaa, kun ei niitä tikkejä ollut kovin montaa. Kyljelleen pöydälle ja nips naps tikit pois, ei sattunut paljoa. Nyt mun ei enää kuulemma tarvitse pitää sitä vauvanbodya, kun jään yksin. Se palautettiinkin pestynä takaisin hoitajalle. Odotoshuoneen staffille tai chihulle se ei taida sopia, puhumattakaan siitä pihalla pyörivästä kissasta, mutta vielä joku pahaa-aavistamaton potilas saa pukeutua bodyyn, jonka vatsaa koristaa printti "54".

Koska haava on siististi ja hyvin parantunut, saan varmaan pian luvan palata keinun alle kaivuutyömaalle. Siellä on paljon rästihommia, kun on monen viikon kaivaukset tekemättä. Ja metsäänkin pääsee taas irrottelemaan, kun hihnapakko on ohi, jippii!


lauantai 4. lokakuuta 2014

Eläinten päivää

Iloista Maailman Eläinten Päivää kaikille ja hyvää alkavaa Eläinten viikkoa!

Minä metsälenkillä, 21.9.2014

torstai 2. lokakuuta 2014

Bullapoika sairastaa vol. 2

Tiistaina aamulla oloni oli vielä ihan ok ja emäntä lähti kouluun. Päivän aikana edellispäivänä lääkärissä annetun kipulääkkeen vaikutus lakkasi ja olo oli taas huonompi. Sain lääkärin luvalla lisää lääkettä ja sitten nukuinkin monta tuntia, jonka jälkeen olo oli taas hiukan parempi.

Keskiviikkona emäntä jäi taas vahdiksi ja sitten pitikin lähteä uudestaan lääkärille, kun olo huononi päivän mittaan. Meidät luvattiin ottaa johonkin väliin, vaikka olikin täyttä. Mahdollinen virtsatieinfektioepäily suljettiin pois näytteellä. Vasemmassa kiveksessä oli lievää turvotusta ja se oli kipeä. Sen sisällä oli jotain ja se päätettiin loppujen lopuksi avata samantien. Mut nostettiinkin takaisin pöydälle ja mä sain taas jonkun piikin persauksiin. Emäntä nosti syliin ja me mentiin odotushuoneeseen, luulin jo, että pääsen kotiin. Mutta sitten alkoikin kauheasti väsyttää, katselin muita odotushuoneen odottelijoita, mutta silmäluomet painoivat niin kamalan paljon, että sain mennä nukkumaan peiton päälle lattialle. Joku laivakoira tuijotti kummissaan ja sitten mä nukahdin.

Myöhemmin heräsin sieltä takahuoneista, mihin mä oon aina rokotusreissuilla yrittäny kurkkia. Olo oli vähän hutera, mutta pian kuului tuttuja ääniä, joten sanoin parit uff vuffit ilmoille. Hoitaja tuli hakemaan ja kantoi minut takaisin odotushuoneeseen muiden luo. Mun kuullen oli puhe vain palleron avaamisesta, mutta emäntä ja äiti oli antaneet nukkuessani luvan ottaa ne mun molemmat pallot pois, koska sieltä oli löytynyt jotain pesäkkeellisiä muutoksia, jotka olivat joko kasvainta tai pahaa tulehdusta. Antibiootti ei olisi auttanut, joten kuulemma oli hyvä, että päätettiin heti kurkata mitä sieltä löytyy. Muuten olisin tullut vain vielä kipeämmäksi. Ehkä se oli sitten ihan hyvä päätös, koska mä haluan ennemmin tehdä kaikkea kivaa, kuin olla kipeä.


Se mukava hoitaja kävi vielä takahuoneessa ja tuli sieltä kera punaraidallisen vauvanbodyn. Se ei tainnut tietää, että vaakaraidat leventää ja punainen on tyttöjen väri, mutta kuitenkin se puki sen bodyn mun päälle! Sitten mä lähdin kulkemaan kohti autoa ja vaikka lääketokkurassa vielä vähän olinkin, niin itsepäisyyttä oli vielä tallella ja pihan hajuja olis tarvinnut katsastaa. Komento kävi kuitenkin, että kotiin ja mars huilaamaan. No, kotona simahdin mun kevythäkkiin, just siihen, mihin se autosta tullessa ehdittiin laskea. Sinne kömmin ja nukuinkin tokurassa koko yön niissä mun uusissa kalsareissa. Aamulla emäntä heltyi ja otti sen puvun pois, kun annoin haavan olla. Toivottavasti kukaan ei ehtinyt nähdä mua siinä, kun olin aamupissalla... Onneksi se body pitää palauttaa tikkienpoiston yhteydessä!

Tänään onkin ollut jo huomattavasti parempi olo! Olen käynyt monta kertaa ulkona, syönyt, leikkinyt ja juonutkin kunnolla ihan itse. Lääkkeet menee helposti lihapullaherkkujen sisällä, ainoastaan suihkuttelu on vähän kurjaa, kun en tykkään pesulla käymisestä. Noi yrittää kovasti pitää mua rauhallisena ja estää koheltamsta, mutta mulla riittäis asiaa ja virtaa vaikka mihin! Mitäköhän mahtaa mun tyttökaverit tuumata mun uudesta kaksi palleroa keveämmästä- lookista? Arvet lisää katu-uskottavuutta, eiks vaan?