keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2014 paketissa

Näin vuoden viimeisenä päivänä on kiva muistella mennyttä vuotta. Taas tapahtui monenlaista: niin kivoja kuin vähemmän kivojakin juttuja:

Tammikuussa ulkoiltiin reippaasti ihanissa talvisäissä.

Helmikuussa täytin 4 vuotta. Taas ulkoiltiin, nautiskeltiin ja elettiin ihan tavallista arkea. Ja kävinhän mä pienellä kaupunkilomallakin.

Maalis- ja huhtiikuussa alkoi jo aurinko lämmittää. Lunta tuli lisää, suli pois ja taas tuli lisää. Aurinko kuitenkin vei voiton ja toi mukanaan lisää energiaa ja mahtavia ulkoilusäitä! Eläinlääkäriäkin käytiin moikkaamassa pitkästä aikaa, kun oli aika uusia rokotukset.

Toukokuu oli kiireistä aikaa ja blogin päivittäminen jäi vähän vähemmälle. Kesäkamppeita kaivettiin kaikkien riemuksi esille ja odotettiin jo innolla pian alkavaa lomaa.

Kesäkuussa lomailtiin. Säiden suosiessa oli mukava tehdä pikkuretkiä ja välillä vastapainoksi ihan vaan olla ja löhötä. Perus lomameininkiä.

Helteinen heinäkuu oli yölenkkien aikaa. Aurinko porotti välillä vähän turhankin kuumasti, mutta uimareissut viilensivät mukavasti. Helteet, ukkoset ja uintiharjoitukset jatkuivat myös elokuussa. Silloin oli myös perinteisten sänkipeltojuoksujen ja -kuvien aika. Vietimme viimeisiä lomapäiviä ennen paluuta arkeen.

Syyskuun ja arki alkoi hyvin ja ongelmitta. Asuntoautoiltiin viimeisen kerran ennen auton laittoa talvisäilöön. Metsiä ja polkuja tallattiin ahkerasti, kunnes "tauti" iski. Ensimmäistä kertaa tuli lähtö lääkärille oikeasti kipeänä.

Lokakuussa paljastui, ettei se "tauti" ollutkaan vatsapöpö tai virtsatieinfektio, vaan jotain ikävämpää: kulkuset jäi epämääräisine pesäkkeineen lekurin pöydälle. Seuraavana päivänä vointi olikin jo huomavattavasti parempi ja tikitkin saatiin syyslomalla pois. Loppu lokakuusta menikin taas ulkoillessa, sairastelupäivien takia oli monet metsäpolut tarkastamatta.

Marras- ja joulukuussa odolteltiin talvea ja joulua. Vapaa-ajalla retkeiltiin lähellä ja vähän kauempanakin. Taas oli aika rauhoittua nauttimaan loma-ajasta. Joulua vietettiin rauhallisissa merkeissä ilman luvattomia paketteihin kurkistuksia, jos ei lasketa mukaan tänään tapahtunutta, kuusen alle jääneen paketin tai sen puisen nimikyltin pikkumaistelua...


Ensi vuonna uudet kujeet! Pysykää kovimman paukkeen aikana sisällä, kuulemisiin taas ensi vuonna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti