maanantai 23. maaliskuuta 2015

Revontulijahdissa

Tiistai-iltana emäntä oli kovin levoton. Mä olin jo kävelyttänyt sitä kahden tunnin mittasen iltalenkin verran, mutta silti se oli rauhaton. Kurkki kännykkää ja kurkki ulos, taas kännykkää ja sen jälkeen naama ikkunassa verhojen välissä. Se nimittäin ootti reposia.

Kahdesti se on nähny niitä revontulia ja se tykkää niistä ainakin yhtä paljon ku sumusta. Ja sumusta se tykkää niinku mä ruoasta, se on aika paljon se. Päivällä se oli bongannu uutisen, että revontulia voi näkyä. Ensin se vahti ikkunasta ja kävi sitten yhdeksän maissa toteamassa, että siellähän niitä näkyy vaaleana. Hohhoijaa, mä käänsin vaan sohvalla kylkeä, kun se sanoi koodisanat "mä vien vaan roskapussin". Mä tiedän, ettei ne aina sitä pussia vie, sanovat vaan, kun tiedän, että roskapussin vienti ei kestä kauaa ja viejä palaa heti. Kyllä mä tunnistan, kun muut on lähdössä semmottis, etten pääse mukaan. Mä tiedän vaan ja meen yleensä mun mökötyspaikoille istumaan ja näytän tosi loukkaantuneelta.

Pääsin mä sit myöhemmin mukaan, kun se lähti kameran kanssa ulos. Mut ei mua kauheen kauaa huvittanu siinä jalustan vieressä istua, varsinkin ku mun valopannassa oli paljon kirkkaammat valot, ku taivaalla.  Pari kertaa se kävi niitä kyttäämässä vielä uudestaankin, mutta mulle riitti kerta ja menin petiin.

Viikonloppuna uhkas mun "mantteliton maaliskuu"  eli tervetuloa kevät- kamppanja mennä pieleen, kun iski hirmuiset tuulet. Sunnuntaina tehtiinkin sitten pidempi lenkki metsän suojissa. Vaikka oli kova tuuli, me taidettiin löytää kevään raja.  Metsätiellä loppui yhtäkkiä talvi ja kevät alkoi. Onneks oli kännykkä matkassa, ni emäntä sai napattua kuvan.

Siellä se kevät odottaa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti