maanantai 21. joulukuuta 2015

Kierrätys kunniaan: koiraruokasäkistä kassiksi!

Se oli jo viime vuonna, kun yhdessä postauksessa kyselin, että mitä mahtaa olla tekeillä. Kuvassa tiskattiin ruokapusseja. Nyt viimein voisin paljastaa, että mitä niistä syksyn aikana valmistui.

Kesän uimareissulla emäntä kaipasi uimakassia. Pyyhe, pelastusliivit ja uimalelut tarvitsivat kassin, joka ei pelkäisi vettä ja hiekkaa. Eikä kiva ulkonäkökään olisi pahitteeksi. Mieleen muistuivat talteen laitetut ruokapussit ja siitä se ajatus sitten lähti: ruokapussukat saivat uuden elämän rantakassina, kierrätys kunniaan!


Emäntä kasasi todella helpon ja yksinkertaisen ohjeen, jonka avulla voi muuttaa ison nappulasäkin kestäväksi kassiksi, vaikka et olisi paljoa ommellut!

----------------------------------------------------------------------

Roskasta rantakassiksi:

1. Pese pussi ja annan sen kuivua. Tarvittaessa voit jättää pussin ulos tuulettumaan, jos ruoasta on jäänyt hajua muoviin pesusta huolimatta.


2. Mieti, minkä kokoisen haluat kassista tehdä. Ennen kuin leikkaat, jätä kuitenkin useampi sentti kääntövaraa, niin saat kassin reunasta siistimmän näköisen. (ks. kuvat 1. ja 2.) 

3. Käännä ja ompele yläreuna. Voit käyttää teippiä apuna taitoksen paikalla pysymiseen. Ommellessa ei kannata kiirehtiä, sillä muovi on liukasta. Hidasta hiukan, niin lopputulos on siistimpi! 
(ks. kuva 3.)


Samalla kannattaa laittaa kahvat paikoilleen joko kassin sisäpuolelle tai etupuolelle. Tähän kassiin tein kahvat nylonnauhasta, jonka päät poltin sytkärillä purkautumisen estämiseksi. Kahvat kiinnitin ja taitoin kassin sisäpuolelle, käännöksen alle. Yläreunan ompelemisen jälkeen kannattaa kahvojen kohdalta ommella vielä uudestaan, varsinkin, jos kassilla aikoo kantaa jotain painavampaa. (ks. kuva 4.) 

Kahvat voi myös tehdä ruokapussista, jos sitä jää yli tai sinulla on useampia pusseja.

4.Leikkaa ylimääräiset langanpätkät pois ja sitten vain käyttöön! Muista myös palkita mahdolliset nelijalkaiset ompelija-apulaiset!


Sitten vaan kamat kassiin ja menoks!

4 kommenttia:

  1. Tulipa kerrassaan hieno kassi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista! :) Superhelppo tehdä, mutta silti toimiva kassi!

      Poista
  2. Hauska idea, eikä yhtään huono lopputulos. Ehkä laitan mamman askartelemaan mullekin lelukassin. Se on lupaillut, että kesäisin reissataan (viime kesänä mun ainoa reissu oli Ahvenanmaalta tänne mamman luokse).

    VastaaPoista