torstai 16. elokuuta 2012

Tsuida duida...


 ..Daci osaa uida!

Se on tullut testattua keskiviikon ja tänään torstain aikana monta kertaa, kun kävimme Sofian kanssa lainaamassa yhtä mökkiä. Olen minä ennen vapaaehtoisesti kahlannut monia kertoja, mutta tassuja en ole pohjasta liian pitkäsksi aikaa irti päästänyt. Enkä minä varmaan olisi nytkään, mutta kun Sofia kantoi minut syvemmälle ja vielä monta kertaa!

Ensin kokeilin turvallisesti pelastusliivien kanssa ja se sujui kuulemma niin mallikkaasti, että ne riisuttiin pois. Sen jälkeen oli niin hyvä kieriä ja pyöriä rantahiekassa. Tärkeää oli varmistaa, että hiekkaa menee ihan joka paikkaan!

Koska minä sitten moisen kaivuu-urakan jälkeen olin aivan hiekkainen, ja autoon kuulemma olisi asiaa, niin nappasi Sofia minut taas kainaloon ja kantoi veteen. Siellä syvemmällä se laski minut varovasti veteen, päästi hitaasti irti ja minä polskin vauhdilla kohti rantaa. Tietysti suoraan sinne ihanalle hiekalle!





Uuden hiekkakylvyn jälkeen käytiin vielä pari kertaa uimassa ja sitten kotiin huilaamaan, jotta jaksoi taas seuraavana päivänä tulla tunniksi pulikoimaan lainarannalle. 

Tänään tyydyin enimmäkseen auringonpalvontaan, eikä uiminen niin kiinnostanut. Ehkä joku toinen kertaa sitten taas... Kasvattajasetä kehui kyllä kovati mun rantalookkia, kuulemma kuin hasselhoff!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti