Kai nyt jo voi viimeistään sanoa, että kesä on täällä, kun mittarissa elohopea lähentelee jo +30 ja kalenterissakin lukee KESÄkuu? Hellettä on ainakin ensimmäisellä lomaviikolla riittänyt ja viikonlopun ylioppilasjuhlatkin vietettiin melkoisessa paahteessa.
Lenkkeilyt on suosiolla siirretty iltaan, silloin vaan tuppaa olemaan liikaa lenkkiseuraa: hyttysiä nimittäin! Kun ovesta astuu ulos, niin on heti melkoinen parvi kimpussa. Voi sitä ininän määrää ja niitä kutisevia paukamia. Minullakin on silmäkulmassa yksi jälki tälläkin hetkellä, onneksi se ei kutise yhtä kovasti kun noiden ihmisten paukurat!
Koska lenkille en jaksa lähteä, olen viettänyt aikaani terassilla uimavalvojana. Valtaosan ajasta taidan kuitenkin nukkua... Eli kyltti "uiminen omalla vastuulla" olisi ehkä paikallaan? Tänään toimin myös työnvalvojana autotallissa, kun Sonja tutki eilen pihaan saapunutta "uutta" vanhaa kuplaa. Mukavan viileä betonilattia oli helteisenä päivänä oikein mukava loikoilupaikka. Vaikka olihan minulla oma muumi-peittokin mukana. Siellä tallilla oli syytä olla erityisen tarkkana, etteivät nurkissa majailevat uteliaat kissanpojat pääse yllättämään. Ja olishan se aika noloakin, jos tälläisen vahtikoiran menopelin renkaissa haiskahtaisi kissanpissi...