torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015: mitä kaikkea tapahtuikaan?

Vuoden viimeiset päivät pistävät miettimään, että mihin se vuosi taas hurahti? Muisteltiinkin siksi, että mitä kaikkea tänä vuonna puuhailtiinkaan. Tässä tiivistelmää kera aikaisemmin julkaisemattomien kuvien:


Tammikuussa emäntä reissasi Lappiin ja minä lomailin Lohjalla sen aikaa. Saimme myös yhteistyökumppaniksemme SLN Import Group Oy:n, joka on postittanut meille testattavaksi tänä vuonna erilaisia Orijen- tuotteita. Innolla odotamme myös ensi vuotta, sillä saan jatkaa koemaistelijana myös ensi vuonna. Vuoden 2015 vika eli neljäs paketti on matkalla ja sen sisältö pääsee syyniin, kunhan se löytää perille. Makutestejä siis luvassa myös vuonna 2016! 

Helmikuun aikana testailtiin ensimmäistä maistiaispakettia ja minäkin täytin 5 vuotta! Oli kunnon talvikelit ja pelloilla hankikannot!


Maaliskuu toi mukanaan aikaisempia aamuherätyksiä emännän rientäessä työharjoitteluun. Kevät tuli, lumet suli ja kulkukissat kiersi nurkissa. Siinä hajosikin yksi portti, kun niitä lennätettiin matkoihinsa... Johonkin höpsöön namihaasteeseenkin otettiin osaa ja saatiin revontuliakin ihastella ihan kotipihalta.


Huhtikuussa päivitettiin hampaiden huoltokalustoa ja tutkittiin valtakunnan maita vähän kauempana. Muutenkin nautittiin ulkoilusta ja metsässä juostiin ahkerasti sekä lenkkeilemässä että kuvaamassa. Blogissa paljastin salaisuuksiani ystäväkirja-muodossa ja topakka villakoiraneiti Almakin kävi kylässä pistäen ranskispojan pään pyörälle. Pääsin myös maistelemaan Orijenin kylmäkuivattuja
herkkuja ja ruokia, tuotteet läpäisivät makutestin kiitettävin arvosanoin.



Toukokuun aikanakin malleiltiin oikein urakalla. Päädyin poseeraamaan niin kukkasten sekaan kuin ihan studiollekin. Pääsin vihdoin emännän mukana kouluun, mutta loppukuun se sai ihan yksin käydä. Alkuinnostuksen jälkeen mun kiinnostus koulunkäyntiä kohtaan lopahti, onneksi oli mukava sohva. Mukava majapaikka oli myös mun uusi pehmokoppi, joka vetää melkein vertoja emännän pedille. Ei ihan, mut melkein! Oltiin jo ihan kesäfiiliksissä ja lomakin sitten alkoi!


Kesäkuu. Ihana auringonpaiste, valoisat illat ja kesäherkut. Asuntoauto liikenteeseen ja retkeilemään. Juhannuksenakin käytiin vähän ajelulla ja sukulaisia moikkaamassa. Kesäkuussa saa vielä hetken hengailla ennen kuin hyttyset ja paarmat heräävät. Punkkeja löytyi tänä kesänä onneksi vain yksi. Kesäkuussa ei vielä uskallettu uimaan, sateet pitivät vedet sen verran vilpoisina. 



Heinäkuussa oli jo mukavemmat kelit ja uusin ranskislehti esitteli karavaanariranskiksen oman jutun. Kesäiltoina on mukava kulkea hiekkateitä ja ihastella luonnon värejä. 

Elokuun 2. päivä oli kulunut viisi vuotta siitä, kun muutin Suomeen. Aurinko hemmotteli ja sää suosi uimareissuja ja autoretkiä. Kaikenlaista lomahulinaa siis! 

Syyskuu ja syksy. Keltaiset lehdet vihjailivat lähestyvästä syksystä, vaikka lämpöä riitti. Kesän viimeiset päivät kuluivat ulkoillen ja kavereita nähden. Sänkipeltojuoksentelut kuuluvat myös vahvasti meidän syksyyn. Valkeellakin retkeiltiin ja vähän muuallakin. Posti toi maistettavaksi uutta Orijenin Tundraa ja salaa toivottiin, että lämmintä säätä vielä riittäisi. Kuka nyt sateesta ja kurasta tykkäisi?


Lokakuun pikkupakkasilla haaveiltiin hirvikärpästen tuhosta, mutta eihän niistä inhotuksista päästy eroon vielä pitkiin aikoihin. Sumuisista sänkipelloistakim saatiin vielä nauttia, eikä sadetakkiakaan tarvinnut paljoa ulkoiluttaa. 

Marraskuun lopulla saatiin viimein ekat lumet, muttei niistä kauaksi aikaa riemua riittänyt. Joulukuun alku piti ottaa rauhallisemmin, kun flunssa kiersi kotiväen läpi, mutta pöpöistä huolimatta löytyi joulukuusi ja päästiin joulunviettoon. Joulusta selvittiin mallikkaasti, enkä kahvipöydässä kerjännyt liikaa (paitsi emännän mielestä..), mutta nyt saa jo toivottaa kaikille onnea vuodelle 2016! 

2 kommenttia:

  1. Sattumalta eksyttiin mamman kanssa tänne lueskelemaan. Kivoja kuvia. Sulla tuntuu olleen tapahtumarikas vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun eksyitte, tervetuloa kurkistelmaan meidän menoa! :)

      -Daci

      Poista