Esittelyssä Daci

BULLMASTER´S BOULEVARD DRACULA

"DACI"

17.2.2010 

-

28.1.2016

(välilevytyrä)

ranskanbulldoggi, uros
kasvattaja: Péter Balog, Unkari

--------------------------------------------------------------------

Once by my side,
always in my heart.


Vain yksi voi olla se ensimmäinen koira.

Se nousee pediltä ja haukottelee. Venyttelee ensin suuntaan, sitten toiseen. Se kävelee luokseni, istuu, katsoo silmiin ja ynähtää. Mmmmyhhh. Sillä on asiaa. Se katsoo minua ruskeilla silmillään, silmillä, jotka tuikkivat kuin tähdet ja näkevät kaiken. Korvat valppaana se odottaa minulta vastausta. Sen korvat taas eivät ihan kuule kaikkea, vain sen, minkä se kokee itse tarpeelliseksi. Hassu pikku-koira, samettikorva. Se kääntää hieman päätään, otsalla tutut rutut. Tietäisipä se, kuinka tärkeä se onkaan. Mmmmyhhh kuuluu toisen kerran, enkö muka kuullut, että Dacilla on asiaa? Minä vastaan ja nousen. Me lähdemme, lähdemme yhdessä.

--------------------------------------------------------------------

Daci oli elämäni koira. En tiedä voiko niin sanoa, koska se oli myös ensimmäinen koirani, mutta siltä minusta nyt tuntuu. Se tutustutti minut koiramaailmaan ja moniin ihmisiin, joihin tuskin olisin muuten törmännyt. Lisäksi se opetti minulle millaista on olla koiranomistaja. Miten paljosta saankaan olla sille kiitollinen. En osaa sanoa, että missä olisin nyt, jos Daci ei olisi tassutellut elämääni. Olisinko esimerkiksi lähtenyt opiskelemaan valokuvausta ilman sitä? Maailman hienoin pieni koira, se vaikutti niin moneen. Se oli ainutlaatuinen, eikä kukaan voi koskaan ottaa sen paikkaa.

2009 syntyi se päätös: meille tulee koira. Muutamista rotuvaihtoehdoista pisimmän tikun veti lopulta ranskanbulldoggi. Lopulta reilun vuoden kuluttua etsintä tuotti tulosta: Daci sekä sen sisko ja veli olivat vailla omia koteja. Asiassa oli vain yksi mutta: ne asuivatkin Unkarissa kasvattajansa Péterin ja tämän perheen luona.

Vielä Unkarin mailla

Koiranetistä löysin aikaisemmista pentueista Suomeen tuotujen koirien nimiä ja kirjoittelin niiden omistajille sähköposteja. Pienen salapoliisintyön jälkeen uskaltauduin lähettämään kasvattajalle sähköpostia. Esittelin itseni ja perheeni ja sain pian vastauksen: Dracula olisi vailla kotia ja se olisi kasvattajan mielestä oikein sopiva meidän perheeseemme. Sitten se olikin menoa. Viestejä vaihdettiin ja Péter lähetti meille kuvia. Pentueen seitsemästä pennusta Daci oli ainoa brindlen värinen uros valkoisine kauluksineen. Kasvattajan mielestä se muistutti valkoisen kauluksensa kanssa niin öisin lepakoksi muuttunutta vampyyri kreivi Draculaa, että sai Draculan viralliseksi nimekseen kennelnimen jatkoksi. Ja nousivat ne korvatkin kasvaessaan hienoiksi lepakonkorviksi. Yöt se onneksi nukkui kuitenkin ilman lentelyitä.

Ensimmäisiä päiviä uudessa kodissa

Elokuussa, vajaat 6kk vanhana, Daci lensi meille. Lentokoneella kylläkin ja saattajansa, Anikon, kanssa. Olimme kyltin kanssa vastassa lentokentällä ja minuutit tuntuivat pitkiltä Budapestin konetta odottaessa. Lopulta, kun lentolaukusta paljastuivat ne valokuvista tutut suklaasilmät ja suuri nenä, olimme ihan myytyjä. Reipas pikku-ruttu lähti matkaamme ja suuntasimme yhdessä kohti uutta kotia yhden pysähdyksen taktiikalla mummun ja papan pihan kautta. Uusi kotipihakin jaksettiin vielä tarkastaa, mutta sitten iski pienelle väsy ja oli pakko huilia. Mutta vain hetki, sillä olihan toista varten hankittu jos jonkinlaista lelua ja kaikki oli ihan uutta. Peilikuvallekin piti haukkua, kun semmoinen kukkatolpan juurelta kurkisteli. Ensimmäinen yökin nukuttiin hyvin, uuden emännän tyynyllä nimittäin.

Juniori osoittautui juuri sellaiseksi "superpuppyksi" kuin kasvattaja lupaili. Vauhtia, menoa ja meininkiä tällä keppostelijalla piisasi, tylsiä päiviä ei ollut! Dacista kasvoi itsepäinen bulldoginmöhkäle ja tarkkasilmäinen, kaiken tärkeän kuuleva vahti. Se oli emännän varjo ja aina mukanani, jos mahdollista.

Herra hurmuri

Dacin läsnäolo huomattiin, se oli persoona ja omanlaisensa hurmuri. Moni lenkillä vastaan kävellyt ihmetteli myös sen hiljaisuutta: "Eikö se hauku ollenkaan?" kysyttiin monesti ja minä mietin päässäni, että pitäisikö sen haukkua sitten kaikki sauvakävelijät? Mutta he eivät ollet nähneet sitä kissavahdissa! Silloin Dacin vahtikoiramoodi kytkeytyi päälle ja haukkuakin irtosi. Kissoja ei huolittu kavereiksi, ainakaan omalla pihalla. Naapurustossa oli kuitenkin koirakamuja, joista useampi oli myös sellaisia, jotka eivät kelpuuttaneet jokaista koiraa kaverikseen. Dacista ne kuitenkin pitivät kaikki.

 Daci oli toiminnan miehiä. Se meni, eikä meinannut ja usein se teki ennen kuin mietti. Bulldoggi isolla B:llä ja Jäärä isolla J:llä. Välillä se oli itsepäisin pikku otus, jonka tiesin, mutta silti niin rakastettava. Toisinaan taas tuntui siltä, kun se lukisi ajatuksiani ja näkisi pääni sisään. Dacin suurinta hupia oli jäljittää hirviä metsissä. Siinä hommassa sen korvat katosivat täysin, nenä vei ja vauhtia piisasi. Kerran se pääsi yllättämään hirven, luojan kiitos Daci oli silloin liinassa. Peräänhän se olisi lähtenyt. Muutenkin ulkoilu oli sille mieleen, kunhan ei vain satanut. Sateesta se ei pitänyt. Uusien reittien tutkiminen oli ihanaa ja retkeilimme usein myös omia nurkkia kauempana. Se oli mainio tutkimusmatkailija. Aikuisiällä myös ruoka nousi korkealle sijalle "Dacin mieliasiat"- listalla. Sillä olikin kunnia toimia yhteistyössä SLN Importin kanssa vuosina 2015-2016 ja saada testattavaksi ruokia ja herkkuja. Koemaistajan ammatti taisi olla hirvikoiran ammatin lisäksi toinen Dacin haaveammateista.

Tammikuussa 2016 se iski ja täysin yllättäen, välilevytyrä. Torstai-iltana oli tehtävä se raskain päätös ja päästettävä ystävä lepoon. Rakas vampyyrimme sai lentää satenkaarisiltojen vahdiksi. Jäljelle jäi suuri ikävä ja valtavasti ihania, niin ihania muistoja ajasta, jonka saimme yhdessä kulkea. Kirjoitin kasvattajalle, kuinka valtavan kiitollinen olen hänelle siitä, että hän luotti Dacin juuri meille. Ystäväni sanoi, että se oli hieno koira ja sitähän se oli. Oli niin vaikeaa käsittää, ettei se ollutkaan enää kanssamme. Muutaman viikon kuluttua olisimme saaneet juhlia Dacin syntymäpäiviä. Juhlien sijaan emäntä niiskutti sohvalla, kun lähetti toi juuri sinä päivänä hopeisen muistokorun. Pienetkin tassut jättävät niin suuren jäljen sydämeen.  

Kiitos Kultaruttu, Ykköspoika, Dee, Paksu-Daksu, Daadaa, kiitos ihan kaikesta! Sinua on iso ikävä! ♥

Ihanan muistokorun valmisti Hudoca Design

Tähän alle kerään joitakin suosikkikuviani Dacista, muistoja yhteiseltä matkaltamme:

Loved you then, Love you still, 

Always have, Always will.